Näytetään tekstit, joissa on tunniste JämäLankaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste JämäLankaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Ei siitä tullukkaan MettäTakki


Sanna Vatanen ja NEULO. VIRKKAA. KIRJO. EKOLANGASTA! Pari kuukautta sitten Virkkasin kyseisen kirjan Pyörötakin, josta piti tulla NiiN MUN SieniMetsäPressu. Sienimetsässä kyllä kävin, mutta enhän mä tätä raaskinut sinne päälle laittaa.

Syysmetsätakista tuli sittenkin siis PyhäPressu, joka ikävä kyllä on eniten koristanut naulakkoa. Täytyypä muistaa jatkossa pukea se päälle useammin. Ainakin se lämmittää mukavasti harteita, kun sohvalle on käpertynyt muiden villalankojen sekaan. On se silti MUN!

Lankoina tässä olen käyttänyt vanhoja jämiä. Seassa on niin Novitan Nallea kuin Floricaakin, Gjestalin Jannea, SandnesGarnin Tovea sekä Pirkanmaan Kotityö Oy:n paksumpaa Pirkka-lankaa.


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Lapsen Villatakki


Tein sitten toisenkin JämäVilliksen lapselle. Tämä tuli kummitytölle 1- vuotis lahjaksi.

Malli: Neulo Virkkaa Kirjo Jämälangasta -kirjan Lapsen takki (koko 2/3 v. muokattuna) Myös aikaisempi JämäVillatakki on tehty samalla ohjeella.

Tästä tuli tyttöjen juttu, pinkkiä ja punaista. Napeissa prinsessalle pientä bling-blingiä.




Saas nähä tuleeko näitä villatakkeja vielä.. Havaittavissa oli jonkin asteen kyllästyminen..

maanantai 27. helmikuuta 2012

Aino -Prinsessalle leivoksia


Enpä olisi ikinä uskonut virkkaavani näitä ihme amigurumeja. Ihan pakosta niitä oli tehtävä, kun ystävän tytär täytti ykkösen. Yllättäen unohdin siis ostaa syndelahjan. Tässä sitten näitä muutaman tunnin aikaansaannoksia. Googlesta komppasin ohjeita, mutta omasta päästä niitä sitten virkkailin. Kuvista kattelin malleja ja eri juttuja yhdistelin. Donitsin ohje löytyi Fannyn blogista.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Ruusuilua


Joulupaketteihin ruusuja jokaiselle. Kiva tapa käyttää jämälankoja. Helppoja ja nopeita virkata! Hyvä ohje löytyy Niinuskan blogista. Kiitokset sinne! Ompelin kaikkiin ruusuihin hakaneulat valmiiksi. Näitä voi sitten laitella pipoihin, takkeihin, laukkuihin..

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Tossuloita




Vauvojen tossuihin hurahdin melkoisen isosti. Niihin saa kivasti tuhlattua jämälankoja. Ja sattuipa sopivasti kaverit lisääntymäänkin! Kenkälaatikosta löytyy vielä monen monta pohjaa, kantalappua ja reunakaitaletta! Kaikille syntyville löytyy varmasti sieltä sopiva väriyhdistelmä!

Ohe: Neulo Virkkaa Kirjo Jämälangasta, Sanna Vatanaen, WSOY

Malli: Vauvan tossut

TossuTehdas.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Lapsen JämäVillatakki


JämäVillis 1- vuotiaalle pojalle joululahjaksi. Kuvat otettu yhtä kiireesti kun takki neulottu..

Malli: Neulo Virkkaa Kirjo Jämälangasta -kirjan Lapsen takki (koko 2/3 v. muokattuna)

Villatakkia oli mukava neuloa. Ei kyllästynyt mihinkään väriin eikä kuvioon. Sopi mulle!


maanantai 27. syyskuuta 2010

Melkoinen urakka TAAS


Pongasin kyseisen kirjan, ja pakkohan se oli saada. Kirjassa on niin paljon ihania juttuja ja ideoita! Melkeinpä haluan jo aloittaa kokeilemaan kaikkea!
Seuraava taitaakin olla taas uusi ikuisuus projektini. Keräilin eteeni kymmeniä sekalaisia lankakeriä. Osa jämiä aikaisemmista töistä ja osa uusia käyttämättömiä lankoja. JEE! metritolkulla neulottavaa. Parhautta on, että kaikki langat ovat erivärien eri sävyjä! Kaikkia yhdistää kuitenkin yksi  oleellinen asia; langat neulotaan puikoilla 3 - 3 1/2.


RÄSYMATTO TUNIKA! NiiN MuN!

Kirjassa ei ollut kokoa XS, joten soveltaen hyvä tulee. Ehkä. Silmukkaluvusta heti muutama pois ja katsotaan mitä siitä oikein tulee.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Ikuisuus peitto -projekti


Puolessa välissä mennään... Tosin päättelyä en taitanut laskea... Huoh!